Fysioterapia
Tuki- ja liikuntaelimistön fysioterapiassa tavoitteenamme on päästä eroon akuuteista ja pitkäaikaisista oireista sekä ehkäistä niiden uusiutuminen. Huomioimme ihmisen kokonaisuutena ja pyrimme vaikuttamaan vaivojen taustalla oleviin syihin pelkän oireiden helpottamisen sijasta. Yleisiä fysioterapiaan hakeutumisen syitä ovat selkäkipu, niskakipu, säteilyoireet käsiin ja jalkoihin, hartiaoireet, jäykkyys, tapaturmat, rasitusvammat ja nivelrikko. Suunnittelemme kuntoutuksen asiakkaan toiveiden ja tarpeiden mukaan, ja hoidossa voimme yhdistää muun muassa aktiivista harjoittelua, hierontaa, mobilisaatiota ja lihasenergiatekniikoita.
Fysioterapeuttimme ovat kokeneita, joilla on kokemusta nuorten, työikäisten ja ikääntyneiden fysioterapiasta.
Ikääntyneiden fysioterapia
Ikääntyneiden fysioterapian tavoitteina on yksilöllisten tavoitteiden mukainen toimintakyvyn ylläpitäminen ja kehittäminen. Fysioterapian menetelmillä voidaan vaikuttaa mm. Lihasvoiman ja tasapainon kehittymiseen ja kivun lievittymiseen. Tällä on positiiviset vaikutukset myös esimerkiksi kaatumisten ennaltaehkäisyssä. Fysiotreenarilla on sopimus sotaveteraanien avokuntoutuksen fysioterapiapalveluista. Kuntoutus voidaan toteuttaa joko toimitiloissamme, kotikäynteinä asiakkaan kotona, tai palvelutalon tai sairaalan vuodeosastolla.
Urheilijoiden fysioterapia
Sanotaan, että urheilija ei tervettä päivää näe, mutta terveet urheilijat saavuttavat parempia tuloksia. Toimiva keho ja lajiharjoittelua tukeva sekä urheiluvammoja ennaltaehkäisevä harjoittelu on urheilufysioterapian päätavoitteita. Lisäksi urheiluvammojen kuntoutus ja siihen liittyvät tukitoimet, kuten esimerkiksi kinesio-, dynaamiset ja urheiluteippaukset ovat osa urheilufysioterapian palveluja.
Hieronta
Hieronta on perinteinen, kaikenikäisille soveltuva pehmytkudoksien hoitomuoto. Se antaa hyvän olon, vähentää stressiä ja ennaltaehkäisee erilaisia vaivoja.
Hieronnalla hoidetaan erilaisia lihasjännityksiä ja lihaksistossa olevia kiputiloja manuaalisen käsittelyn eri tekniikoilla. Lihaksiston aineenvaihdunta tehostuu, pintaverenkierto paranee ja kipu lievittyy lihasta erilaisin ottein muokkaamalla. Valittavanasi on klassinen hieronta ja urheiluhieronta.
Klassisen hieronnan voi myös varata kosmetologille.
Jalkaterapia
Jalkaterapiassa edistetään jalkaterveyttä ja alaraajojen hyvinvointia.
Jalkaterapeutti arvioi ihmisen toimintakykyä, tutkii alaraajojen lihasten ja nivelten toimintaa, analysoi kävelyä ja juoksua sekä selvittää mekaanisen rasituksen aiheuttaman kivun syy. Jalkaterapiassa hoidetaan kaiken ikäisiä, joilla on alaraajoissa kiputiloja, asentovirheitä, urheilu- tai rasitusvammoja sekä tuki- ja liikuntaelinvaivoja.
Tutkimuksen jälkeen jalkaterapeutti ohjaa ennaltaehkäisevissä toimenpiteissä, sekä antaa tarvittavat ohjeet omahoidolle, harjoitteille sekä jatkohoidolle. Varsinkin jo pidempään jatkunut jalkakipu on syytä selvittää ja hyvä syy tulla jalkaterapeutin vastaanotolle.
PURENTAJALIHASHIERONTA
Milloin purentalihashierontaan:
• Leukanivelestä tulevat äänet (esim. naksuminen ja rahina)
• Leuan liikerajoitus, kipu tai leukojen väsyminen
• Päänsärky tai kipuheijastelu kasvojen alueelle
• Korvaoireet (esim. kipu ja tukkoisuus)
• Nieluoireet kuten vaikeus niellä
• Niska ja hartia seudun kivut
• Huimaus
• Hampaiden narskuttelu
Myös niska- ja hartia-alueen jännitystilat saattavat johtua purentalihasten ongelmista.
Purentalihashieronnan hyödyt
Purentalihasten käsittelyn päätarkoituksena on lievittää purentalihasten ja kasvojen alueen lihasten jännitystiloja ja palauttaa lihaksiston normaali olomuoto.
• Kivunlievitys
• Stressin lievitys
• Rentoutuminen ja palautuminen
• Narskuttelun mahdollinen väheneminen
Hoitotapahtuma
Purentalihashieronnassa tehdään ensin alkukartoitus. Tämän jälkeen käsitellään niskahartian, kaulan, leuan ja kasvojen alueen lihakset. Osa lihaksista sijaitsee suun sisäpuolella joita käsiteltäessä käytetään aina hanskoja varmistaen hyvä hygienia.
Allasterapia, vesijumppa
Vesijumppamme pidetaan yksityisessä, 30 asteisessa terapia-altaassa Oulunkylässä Oltermannintie 8. Ohjaajina toimii fysioterapeutit. Ryhmäkoko max 13 osallistujaa.
Tervetuloa!


Jalkaterapia
Kuntoutuspalvelut hinnasto

fysioterapia
Kuntoutuspalvelut hinnasto

Hieronta
Kuntoutuspalvelut hinnasto






Hamam-pyyhkeet 



